
Siunattua Juhannusta kaikille blogissani kävijöille. Itselläni ei ole
minkäälaista juhannusfiilistä suruaikana juuri haudattuani äitini.
On vaan sellainen surullinen alakuloinen olo. Pitää kirjoittaa aiheesta
enemmänkin kun jaksaa.
Kaikki elämän lahjat tulevat Jumalalta. Hän antaa aurinkonsa paistaa sekä hyville että pahoille. Myös ihmisten työn ja toiminnan tuloksena syntyvä hyvä perustuu siihen, että Jumala pitää yllä maailman elämää.
Jumalan anteliaisuuteen luottaminen ei ole helppoa. Maailman köyhyys ja hätä saa meidät epäilemään Jumalan hyvyyttä. Leipä ja muu välttämätön puuttuu liian monelta ihmiseltä.
Isä meidän -rukous ohjaa meitä toisten tarpeiden huomioon ottamiseen ja kohtuulliseen elämäntapaan. Jumalan hyvyys velvoittaa meidät jakamaan omastamme ja huolehtimaan siitä, että kaikilla on riittävä toimeentulo. Puutteenkin keskellä voimme uskoa, että Jumala on luvannut jatkuvasti pitää huolen meistä ja koko luomakunnasta.
![]() |
Älä anna köyhyyttä, älä rikkauttakaan. Anna ruokaa sen verran kuin tarvitsen. (Sananl. 30:8) |
![]() |
Jeesus sanoi: ”Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä, eivät ne leikkaa eivätkä kokoa varastoon, ja silti teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne. Ja olettehan te paljon enemmän arvoisia kuin linnut!” (Matt. 6:26) |
![]() |
Jeesus sanoi: ”Jumalan leipä on se, joka tulee taivaasta ja antaa maailmalle elämän.” (Joh. 6:33)
TÄLLÄKIN VIIKOLLA YLI 3000 HELSINKILÄISTÄ JOUTUU TURVAUTUMAAN ERI TOIMIJOIDEN JÄRJESTÄMÄÄN RUOKA-APUUN
|
Blogisurffaus päätyi sitten fb:hen ja kävin katsomassa seuraavat:
- Ekumeeninen karmeliittluostari
- Herttoniemen seurakunta
- Kirkko
- Tuomasmessu
- Via Crucis
Muurilta näkymä kukonlaulun kirkkoon

Piipahdinpa tuossa päivänä eräänä, kesken ostosreissun kauppakeskus
Kolumbuksen Katukappelissa. Parhaaseen ostosaikaan väkeä riitti
käytävillä ja liikkeissä tungokseen saakka, mutta eipä kappelissa.
Joten erittäin hyvä paikka hetkeksi pysähtyä paastonaikana ja
nauttia hetki yksityisestä hengellisyydestä kaiken kiireen ja hälyn
keskellä. Kappeli näytti olevan avoinna klo 18.00 asti arkisin.

Kuva katukappelista
Alttaritaulu Kristian Krokforsin "Puistot"
Matt. 4: 1-11
Sitten Henki vei Jeesuksen autiomaahan Paholaisen kiusattavaksi. Kun Jeesus oli paastonnut neljäkymmentä päivää ja neljäkymmentä yötä, hänen vihdoin tuli nälkä. Silloin kiusaaja tuli hänen luokseen ja sanoi hänelle: "Jos kerran olet Jumalan Poika, niin käske näiden kivien muuttua leiviksi." Mutta Jeesus vastasi: "On kirjoitettu: 'Ei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka lähtee Jumalan suusta.'"
Sitten Paholainen vei Jeesuksen pyhään kaupunkiin ja asetti hänet temppelimuurin harjalle. Hän sanoi Jeesukselle: "Jos kerran olet Jumalan Poika, niin heittäydy alas. Onhan kirjoitettu: 'Hän antaa enkeleilleen käskyn. He kantavat sinua käsillään, ettet loukkaa jalkaasi kiveen.'" Jeesus vastasi hänelle: "On myös kirjoitettu: 'Älä kiusaa Herraa, Jumalaasi.'"
Vielä Paholainen vei Jeesuksen hyvin korkealle vuorelle, näytti hänelle maailman kaikki valtakunnat ja niiden loiston ja sanoi: "Kaiken tämän minä annan sinulle, jos polvistut eteeni ja kumarrat minua." Silloin Jeesus sanoi hänelle: "Mene pois, Saatana! On kirjoitettu: 'Herraa, Jumalaasi, sinun tulee kunnioittaa ja ainoastaan häntä palvella.'"
Silloin Paholainen jätti Jeesuksen rauhaan, ja hänen luokseen tuli enkeleitä, jotka palvelivat häntä.
Vanhan kaupungin muurin kävelykäytävä


Muistitko, että ystävänpäivä on jokaisena päivänä.
Kylmiltä kirkon seiniltä
kuurojen kuvien alla
kävit anteeksi pyytämässä tekoja
joita uhrilta et uskalla
Ne muurit anteeksi antoiko
sua lohdutti lipevin kielin
ne murheesi suuren kantoiko
ja lähditkö paremmin mielin?
Vielä tekosi niittää satoaan
sä saitko helpotusta
tehdäksesi sen uudestaan
vain haitko lohdutusta?
Kuinka pitkään seinä tuo
pystyy anteeksi antamaan?
Kun uhraamasi lampaat nuo
samaan kulkee karsinaan?
kirjoittaja tuntematon
Hyvää Uutta Vuotta 2010

HYVÄÄ JOULUA!
JOULUEVANKELIUMI STADIKSI
1. Sillon Augustus, joka oli niinku keisarina, anto käskyn, ett jengin koko valtakunnas tarvii pistää sille verot.
2. Tää oli eka kerta ku se verotti ja sillon tää Kvirinius oli Syyrias dirikana.
3. Kaikki jengi lähti hoitaan hommat verovirastoon, jokanen omaan stadiinsa.
4. Niin toi Joosefkin lähti Galileasta, Nasaret-Citystä, ja meni kynittäväks Juudeaan Daavidin stadiin, koska se kuulu Daavidin porukoihin.
5. Se tsöras sinne yhdessä Marian, sen gimmafrendin kanssa, joka venas beibii.
6. Ja ku ne oli siellä, se Maria alko synnyttää.
7. Se oli sen eka, ja se oli kundi, siis se skidi. Maria pisti sille kapalot ja duunas sen seimeen, koska ne ei päässy paikalliseen moteliin ku se oli ihan täys.
8. No, siellä lähellä oli jotain ihme paimenii yöllä tsiigaan niiden elukoita.
9. Ja äkkiä niiden edessä stondas Herran enkeli ja Herran lysis ympäröi ne.
10. Mutt se enkuli alko heittää läppää: "Ei mitää hämminkii hei. Mä ilmotan teille karseen ilon, ja se koskee koko jengii.
11. Just tänään teille on Daavidin stadissa syntyny Vapahtaja. Se on Kristus.
12. Tää on teille niinku merkkinä: se skidi bunkkaa seimessä pamperseissa."
13. Ja samalla hetkellä enkelin ympärillä oli tosi hevi taivaallinen sotajengi, joka präis tö Loord ja sano:
14. "Jumalan on kunnia ylhäällä ja rauha täällä alhaalla meikäläisten joukossa, joita se diggaa."
15. Kun enkelit siit sitt silpas takas taivaaseen, paimenet funtsi: "Lets kou to Piitlehem. Siellä me nähdään, mikä homma tää oikein on, tää mistä Herra meille kerto."
16. Ne lähti kiitään ja löysi Marian ja Joosefin ja sen skidin, joka bunkkas seimessä.
17. Kun ne näki tän, ne kerto kaiken mitä ne tiesi skidistä.
18. Jokanen, joka kuuli paimenten jutut, oli ihan ulalla.
19. Mutt Maria stikkas kaikki sanat ja happeningit sydämeensä ja funtsi siellä näitä juttuja.
20. Paimenet lähti takas ja ne kiitti mennessään Jumalaa siitä, minkä ne oli kuullu ja mitä nähny. Kaikki oli just niin siistii ku niille oli sanottu.
Siunattua Joulua kaikille blogini kävijöille.
Loistaa valot vanhan kirkon
hangelle alle akkunan,
kuuluu soitto suuren kellon
joulurauhan alkavan.